maanantai 1. lokakuuta 2018

Kuurojen viikon linkkikokoelma

Viime viikolla vietettiin kansainvälistä kuurojen viikkoa. Asian mukaisesti myöhässä päätin koota linkkejä ja tiedonmuruja kuurojen ja viittomakielen maailmasta. Lisäksi voit lukea myös aiemman kirjoitukseni, viittomakieli a:sta ö:hön.

Ihan aluksi huomio myyttiin viittomakielen kansainvälisyydestä. Saatuaan tietää että viittomakieli ei ole kansainvälistä, moni kysyy miksi se sitten ei ole. Vastaus: Koska se ei ole keksitty kieli sen enempää kuin puhutut luonnolliset kielet. Kuurojen yhteisöt ovat olleet pieniä ja eristyksissä eri puolilla maailmaa, joten yhteisöissä on syntynyt erilliset kielet. Ei ole mahdollista että niissä olisi toisistaan tietämättä kehittynyt samanlainen viittomakieli, koska ihmiset ajattelevat asioista eri kulttuureissa eri tavoin. Jos sinun pitäisi keksiä viittoma kissalle, olisiko kissan silitystä kuvaava ele todellakin ainoa asia, joka kissasta tulisi mieleen?

Suomalaista viittomakieltä voit opiskella Suomalaisen viittomakielen verkkosanakirjasta tai Signwikistä. Uskontoon liittyviä viittomia löytyy myös kirkon nettisivulta. Myös sormiaakkoset vaihtelevat eri maissa. Isossa-Britanniassa käytetään kaksikätisiä sormiaakkosia, toisin kuin Suomessa. Suomessa käytettiin vanhoja sormiaakkosia 1970-luvulle asti. (vrt. nykyiset, joita käytetään myös Amerikassa).

Kuurous ei ole vain vamma, vaan se on myös kielellinen ja kulttuurinen vähemmistö. Kuurojen yhteisöllä on oma tapakulttuuri, omia tapahtumia, omaa taidetta ja historia. Kuurojen museon sivulta löytyy tietoa ja materiaalia kuurojen historiasta. Suomen ensimmäisen kuurojen koulun perusti Carl Oscar Malm vuonna 1846. Mielenkiintoisena detaljina se, että J. L. Runeberg tuki Malmia kuurojen koulun perustamisessa ja he kävivät useita keskusteluja kynää ja paperia käyttäen. Vanhempaa materiaalia viittomakielestä löytyy myös Elävästä arkistosta: Opi viittomaan ja Kuuntele minua. Molemmat ohjelmasarjat 1970-luvulta. Kuurojen historiasta tein aikajanan toisessa blogissani.

Viittomakielellä voi tehdä vaikka musiikkia. Signmarkin varmaan jo kaikki tietää, mutta YouTubesta löytyy paljon laulujen viittomakielisiä käännöksiä, esimerkiksi Signgirlsin kanavalla. Kerran katsoin (eri kanavalla) Apulannan Valot pimeyksen reunoilla viitottuna. Olin siihen asti varma, että siinä lauletttiin "kaikki ruoskivat toisiaan, kaikki päättämättömyys". Videolla viittoja näytti siitäkin huolimatta viittovan toiveista. Googlasin laulun sanat ja se kohta olikin "kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys". Viittomakieli paljastaa armotta väärin kuullut sanatkin...

Isossa-Britanniassa muuten kuurosokea käyttävät punavalkoraidallista keppiä (kuva alempana sivulla). Kuurosokeat käyttävät taktiilia viittomakieltä tai muita kosketukseen perustuvia kommunikaatiokeinoja. Kuurosokeuteen ja kuurosokeiden yhdistykseen voi tutustua vaikka Suomen Kuurosokeat ry:n nettisivullaYouTube kanavalla tai Facebook-sivulla.

perjantai 24. elokuuta 2018

Vammaisten työllistyminen

Helsingin Sanomissa oli artikkeli osatyökykyisten työllistymisestä. Myös Länsiväylä -lehti tarttui aiheeseen kertomalla kuuron Teemu Kuusiston työnhausta. Vammaisten työllistyminen on monesti kiven takana. Kun työelämä nykyisin vaatii ihmisiltä paljon, ei ole ihme että vammaiset meinaa jäädä jalkoihin.

Työn saaminen on vaikeaa, vaikka yhteiskunta tulee monilla tavoin jo vastaan: on työantajalle voidaan maksaa palkkatukea, työnantajan ei tarvitse maksaa vammaisten tarvitsemia apuvälineitä tai viittomakielisen käyttämää tulkkia. On myös erilaisia projekteja, joissa palkataan töihin juuri vammaisia. Nämäkään asiat eivät näytä olevan riittäviä. Ongelmana on työnantajien tietämättömyys ja ennakkoluulot. Ei kuulon puuttuminen tee ihmistä tyhmäksi, eikä vammainen työntekijä ole jatkuvasti sairaslomilla. Mutta kaikki asiat eivät ole ennakkoluuloja: Apuvälineitä tai tulkkia tarvitseva vammainen työnhakija on haljussa asemassa, jos samaa työtä hakee 50 ihmistä, joilla ei ole näitä tarpeita. Mikä siis ratkaisuksi?

Apuvälineiden ja palvelujen (kuten tulkin) saamisen pitää olla mahdollisimman helppoa, jotta vammaisen työnteko olisi mahdollisimman sujuvaa. Ideaalissa maailmassa työtilat ja julkiset rakennukset olisivat aina esteettömiä. Työnantajia voisi rohkaista palkkaamaan vammaisia myös määräaikaisten työsuhteiden kriteerien höllentäminen ja byrokratian purkaminen osa-aikaisten työsuhteiden tieltä. Työnantaja voisi harkita positiivista syrjintääkin: jos vammaton ja vammainen hakija ovat yhtä päteviä, valitsisi heistä sen vammaisen. Toisaalta on väläytelty jopa kiintiölakia, jollainen on voimassa esimerkiksi Saksassa. Siellä yli 20 työntekijän yrityksissä pitää 5 % työntekijöistä olla vammaisia. Muuten yritys saa sakot. Minusta kiintiö on vähän kiistanalainen ratkaisu. Kannustaminen ja tiedottaminen toimii aina pakottamista paremmin. Joskus voi ymmärtää työnantajan näkökulmaa: hän tarvitsee vain työntekijän ja työtä tarvitsee kaikki ihmiset vammasta riippumatta. Pakottamista parempi vaihtoehto olisikin saada työnantajat ymmärtämään, miksi vammaisten suosiminen kuitenkin olisi hyvä teko. Vammasta voi olla joskus hyötyäkin - esimerkiksi kuurona voi paremmin keskittyä työhönsä, kun ei hälyäänet häiritse. Vammaiset ovat myös hyvin motivoituneita työntekijöitä, kun onnistuvat lopulta töitä saamaan.

Mutta palataan siihen työnhakuun. Kannattaako vammasta kertoa jo työhakemuksessa? Minusta ei kannata, ellei siitä ole erityistä hyötyä. Lyhyessä työhakemuksessa ptäisi kertoa miksi olisi hyvä - tai paras - työntekijä haettuun paikkaan. Samaan paikkaan voi hakea kymmeniä muitakin (vammattomia) ihmisiä ja hakijoista vain osa valitaan haastatteluun. On liian helppo raakata pois hakemukset, joissa puhutaan mistään vammoista tai muistakaan heikkouksista. Haastatteluun mennessä on jo ehtinyt tehdä hyvän vaikutelman, ja siellä voi sitten kertoa, miten vamma vaikuttaa työn tekoon ja mitä erityistarpeita se ehkä vaatii.

Onko työelämästä ja yhteiskunnasta muutenkin tullut liian vaativaa? Esimerkiksi vakuutuksen saaminen on vaikeaa, jos on hakijalla on mielenterveysongelmia menneisyydessään. Yhteiskunta on ihmistä varten ja onkin täysin absurdi ajatus, että ihminen ei olisi sille tarpeeksi hyvä. Työelämänkin olisi pysyttävä joustamaan, ja hyväksymään se, että meillä kaikilla on omat puutteemme.

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Pitääkö joka paikkaan päästä?

Pitkähkön kesätauon päätän kirjoittamalla esteettömyydestä. Esteettömyys on tärkeää kaikille vammaryhmille: julkisiin tiloihin pitäisi päästä pyörätuolilla, niissä pitäisi olla kunnon valaistus ja akustiikka. Monissa julkisissa paikoissa on vielä paljon puutteita. Osa puutteista olisi remontilla korjattavissa, mutta on myös paljon rakennuksia, joista ei esteettömiä saa. Näitä on esimerkiksi suojellut historialliset rakennukset. Lakitoimisto Kumpuvuoren Facebook-sivulla ehdotettiin, että jos rakennusta ei saa esteettömäksi, sinne ei saisi perustaa esimerkiksi ravintolaa ollenkaan.

Pitäisikö kaikkien päästä joka paikkaan? Terveyskeskusten, julkisten liikennevälineiden, kauppojen ja valtionvirastojen pitää olla esteettömiä. Lisäksi pitää vammaistenkin päästä joskus kotoaan ulos viettämään vapaa-aikaa ravintoloihin ja baareihin. Kaikki uudet rakennukset pitääkin rakentaa esteettömiksi ja vanhojen rakennusten esteettömyyttä pitää parantaa mahdollisuuksien mukaan.

Mutta yhteiskunta ei pyöri yhden ihmisryhmän ympärillä. Myös muilla ihmisillä on oikeutensa, vaikka moni erehtyy pitämään juuri omiaan kaikista tärkeimpinä. Muutkin kuin vammaiset. Esimerkiksi näkövammaisella on oikeus viedä opaskoira kahvilaan, mutta entä kun vaikeasti allerginen sattuu samaan paikkaan? Yleensä allerginen joustaa, ellei hänelläkin ole pelkkiä oikeuksia. Kumpuvuoren ehdotus taas pahimmillaan rikkoo yrittäjien elinkeinovapautta. Varsinkin pienillä paikkakunnilla moinen rajaus luultavasti vain vähentäisi ravintoloita ja kahviloita. Se taas heikentäisi paikkakunnan työllisyyttä ja ihmisten elämänlaatua. Muutenkaan Suomessa ei ole sääntelyä ja byrokratiaa ainakaan liian vähän.

Ei kukaan saa kaikkea, ei edes vammattomat. Tämä taitaa joskus vammaisilta unohtua. Ruoka-aineallerginen ei voi mennä mihin tahansa ravintolaan. Kissa-allerginen ei pääse kissakahvilaan. Näkövammainen ei voi olla hämärässä yökerhossa. Pyörätuolilla ei pääse viihtyisään kahvilaan historiallisessa näkötornissa. Onko reilua asiakkaita tai yrittäjiä kohtaan kieltää nuo paikat, vain siksi kun aivan kaikki eivät voi niihin mennä? Tuskin se kenenkään elämää pilaa, jos jossakin on kahvila tai ravintola, johon ei syystä tai kolmannesta satu pääsemään.